Bändi varoittelee saatekirjeessä demon konerummuista ja kitaristin soittamista bassoista. Moinen on turhaa. Saatekirjeessä ei pidä koskaan vähätellä oman työnsä helmeä, ei vaikka pikku puutteet vituttaisivatkin. Kyseisellä asenteella nimittäin heikentää ratkaisevasti mahdollisuuksia levysoppariin. Pikemminkin puutteet kannattaa kääntää vahvuuksiksi: ”Teimme näin hyvän siitä huolimatta”. Sitä paitsi basisteja ja rumpaleita löytyy jokaisen ostarin nurkalta.

Itse musiikki on melodista metallia Sonata Arctican henkeen, eikä lainkaan hassumpaa sellaista. Biisit potkivat vahvasti eteenpäin ja melodioissa on tarttuvuutta ja sopivaa ilmavuutta. Myönteistä on myös laulutyöskentely. Vokalisti ei turhaan kokeile levyllä rajojaan , vaan osaa käyttää ääntään oikein. Ties vaikka laulaisi Väinämöistä hyvän matkaa suohon. Soisi rumpuihin löytyvän pätevän kaverin, sillä siihen ei soisi kokonaisuuden nyrjähtävän. Saate uusiksi ja demoa eurooppalaisille lafkoille. Ei pitäisi mennä pitkään kun Ultimatium voi lähestyä toimitusta ihan virallisella julkaisulla.